Kirkko ja Jokela

Skip to end of metadata
Go to start of metadata

Ateistit ovat surutyössä oman ystäväverkostonsa varassa

"Kirkko käyttää katastrofiapua positiivisen imagon luomisessa"

  • Julkaistu: 12.11.2007 lehdessä osastolla Kotimaa
  • Teppo Moisio

Kirkolla on ollut näkyvä rooli Jokelan koulusurmien kriisityössä.
Seurakunnat ovat tarjonneet yhteisön, jossa purkaa surua ja kuulla
lohdun sanoja.

Mutta mistä yhteisöstä uskonnoton saa tukea, kun katastrofi iskee lähipiiriin?

"Ihmisillä on omat sosiaaliset suojaverkkonsa", Vapaa-ajattelijoiden
liiton puheenjohtaja Robert Brotherus sanoo.

"Itse en näe, että ainakaan Vapaa-ajattelijoiden liitto on sellainen
yhteisö, jolla olisi mahdollisuus lähteä antamaan kriisiapua
tällaisissa tilanteissa."

Ateisti on siis pitkälti oman sosiaalisuutensa varassa. Jos perhettä
tai läheisiä ystäviä ei ole, ei myöskään ole luontevaa yhteisöä surun
jakamiseen.

Brotherus huomauttaa, että myös iso osa kirkkoon kuuluvista ihmisistä
nojaa mieluummin oman perheen ja ystäviensä apuun kuin kääntyy hädän
hetkellä seurakunnan puoleen.

"Nyky-yhteiskunnassa harvan suhde kirkkoon on kovin läheinen."

Samaan suuntaan viittaa sekin, että Jokelan tragedian aiheuttama
järkytys ei Tuusulaa lukuun ottamatta juuri lisännyt kävijämääriä enää
sunnuntain jumalanpalveluksissa.

Brotherus ihmettelee muuten kovin maallistuneiden suomalaisten intoa
hakea katastrofin jälkeen turvaa kirkon suojista.

"Miettivätkö ihmiset surutyönsä keskellä, ovatko kirkon opit totta vai
ei ja mitä se merkitsee surutyön kannalta?"

Vapaa-ajattelijoiden liiton puheenjohtaja arvosteleekin kirkkoa
julkisuustempusta, kun se ottaa näyttävän rooli katastrofiavun
antajana.

"Kirkko käyttää aktiivisesti Estonian, tsunamin ja Jokelan
koulusurmien tapaisten katastrofien jälkeen antamaansa apua
positiivisemman imagon luomiseen."

Tekeekö kirkko lohduttaessaan väärin?

Vapaa-ajattelijoiden liiton puheenjohtaja Robert Brotherus
harmittelee haastattelussa (HS 12.11) kirkon näkyvää roolia
Jokelan koulusurmien surutyössä. Hänen mukaansa papit syyllistyivät
samaan kuin Estonian ja tsunamin yhteydessä, eli käyttivät tilaisuutta
kirkon "positiivisen imagon luomisessa".

Kirkossa on väkeä tietysti moneen lähtöön, kuten naispappeussähläys on
osoittanut. On silti melkoisen julmaa väittää, että kriisityössä olisi
oltu mukana pr-mielessä ja sieluja tai uusia veronmaksajia kaappaamassa.

Käsittääkseni papin puheille pääsi ja pääsee niin Jokelan kirkossa
kuin vaikkapa rauhanturvatehtävissä tai sairaalassa ilman, että on kirkon
jäsen tai uskovainen - tai lupaa tulla sellaiseksi.

Brotherus tarjoaa kirkon myötävaikuttaman surutyön vaihtoehdoksi ihmisen
omaa sosiaalista turvaverkkoa, perhettä ja läheisiä - jos sellaisia on.

Vapaa-ajattelijoiden liitto ei ole yhteisö, joka lähtisi kriisiapua
antamaan, hän sanoo. Jos näin on, olisiko syytä antaa edes niiden
lohduttaa ja auttaa, jotka haluavat ja voivat. Vaikka he sitten
olisivatkin kirkon palkkalistoilla. Avustahan on aina lupa kieltäytyä.

Melkoisen haasteen Brotherus heittää järkyttyneille ihmisille
ihmettelemällä, eivätkö maallistuneet suomalaiset mieti kirkon oppien
todellisuutta siinä vaiheessa, kun hakevat apua akuutissa kriisissä.

Niilo Simojoki, Tuusula

Auttaminen on kirkon normaalia toimintaa

"...Imagohakuisuuden kytkeminen kirkon avustustoimintaan akuuteissa
kriisitilanteissa on sama kuin väittäisimme palokunnan käyttävän
tulipalojen sammuttamista keinona imagonsa parantamiseen tai sairaalan
teho-osaston hyödyntävän potilaille antamaansa hoitoa julkisuuskuvansa
luomisessa..."

Jani Wackerin

Kirkon kriisityö on arvokasta

(Vastineeni HS:ään, ei julkaistu)

Niilo Simojoki päättelee (HS 14.11) haastattelustani (HS 12.11) että
mielestäni kirkko tekisi lohduttessaan väärin. Päätelmä on
virheellinen. Mikään kritiikki mitään organisaatiota kohtaan ei poista
eikä voi poistaa organisaation työn mahdollisten hyvien tekojen arvoa.
Ev. lut. kirkon kriisityön arvoa ei poista se, että kirkko
uskonnollisesti sitoutuneena organisaationa on avuntarjoajana vähemmän
neutraali kuin esimerkiksi Suomen Punainen Risti, Suomen
mielenterveysseura tai julkisen vallan omat kriisityön toimielimet.
Tuota arvoa ei poista myöskään se, että kirkon kriisityö on saanut
enemmän huomiota medioissa kuin nämä neutraalit kriisityön tekijät,
vaikka jälkimmäiset ovat tehneet yhtä arvokasta työtä.

Vaikka kristityn papin puheille epäilemättä pääsevät kaikki
katsomuksesta riippumatta, kokevat monet uskonnottomat suomalaiset
ongelmallisena uskonnollisen kriisiavun vastaanottamisen samoin kuin
moni kristitty kokisi ongelmallisena islamilaisen imaamin heille
tarjoaman kriisiavun. Vapaa-ajattelijain liitto ei itse voi lähteä
tarjomaan merkittävää kriisiapua yksinkertaisesti resurssiensa
vähyyden vuoksi. Luotamme sen sijaan siihen, että katsomuksenvapautta
arvostava yhteiskuntamme jatkaa myös katsomuksellisesti neutraalien
avustusorganisaatioiden ylläpitoa ja tukea.

Jani Wacker vertaa (HS 15.11) kirkon auttamistyötä palokunnan työhön
sammuttaa tulipaloja. Vertaus on harhaanjohtava, sillä kirkon
ensisijainen työ on Jeesuksen mukaan mennä ja tehdä kaikki kansat
hänen opetuslapsikseen. Kirkkolaissa kerrotaan kirkon tarkoitukseksi:
"Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa
sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman
levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi". Auttamistyö
voi siis olla kirkolle merkittävä ja arvokas sivutyö, muttei
päätarkoitus samassa mielessä kuin katsomuksellisesti vapaalla
palokunnalla tulipalojen sammuttaminen.

Simojoki arvelee, että kirkon oppien todellisuuden miettiminen
katastrofien sattuessa on haasteellista. Haasteellista tai ei,
lukuisat ihmiset ovat kuitenkin päätelleet, että hyvä kaikkivoipa
jumala voisi estää katastrofit niin monella eri tavalla että sellaista
jumalaa tuskin on olemassa.

Robert Brotherus
Puheenjohtaja
Vapaa-ajattelijain liitto

Islam, Jokela ja kritiikin vaikeus

(Pääkirjoitus vapaa-ajattelija lehdessä)

Ihmisillä on tarve nähdä asiat mustavalkoisina, luoda ja soveltaa yksinkertaisia stereotypioita, leimata ihmisiä ja ryhmiä, hypätä johtopäätöksiin. Tässä lehdessä tunnettu vapaa-ajattelija ja humanisti Marvin Zayed kertoo Islamin kriitikoiden leimaamisesta. Olipa heidän kritiikkinsä kuinka perusteltua ja asiallista tahansa, heidät tuomitaan helposti fasisteiksi, fundamentalisteiksi, vähemmistöjen oikeuksien polkijoiksi, monikulttuurisuuden vastustajiksi, uskonnonvapauden vihollisiksi ja Yhdysvaltojen 'ristiretkien' tukijoiksi. On vaikea kritisoida Islamin jotakin ominaisuutta ilman että ihmiset tulkitsevat kritiikin kohdistuvan kaikkeen Islamissa ja jokaiseen muslimiin.

Itse jouduin huomaamaan osittaisen kritiikin vaikeuden hiljattain Jokelan ampumatapauksen jälkimainingeissa. Helsingin Sanomien toimittaja haastatteli minua 11.11. puhelimitse kirkon roolista kriisin hoidossa. HS julkaisi 12.11. muun muassa kriittisen näkemykseni että kirkko käyttää aktiivisesti Estonian, tsunamin ja Jokelan koulusurmien tapaisten katastrofien jälkeen antamaansa apua positiivisemman imagon luomiseen. Haastatteluani seuranneiden mielipidekirjoitusten valossa näyttää siltä, että monet lukijat päättelivät tuon osittaisen kritiikin johdosta vapaa-ajattelijoiden pitävän kokonaisuudessaan ja ehdoitta pahana kaikkea kirkon auttamistyötä.

Päätelmä on virheellinen. Mikään kritiikki kirkkoa kohtaan ei poista eikä voi poistaa arvoa kirkon ja sen työntekijöiden sellaisilta teoilta, joiden tulokset ovat aidosti ja kokonaisuutena positiivisia. Ev. lut. kirkon kriisityön arvoa ei poista myöskään se, että kirkko uskonnollisesti sitoutuneena organisaationa on avuntarjoajana vähemmän neutraali kuin esimerkiksi Suomen Punainen Risti, Suomen mielenterveysseura tai julkisen vallan omat kriisityön toimielimet. Tuota arvoa ei poista myöskään se, että kirkon kriisityö on saanut enemmän huomiota medioissa kuin nämä neutraalit kriisityön tekijät, vaikka jälkimmäiset ovat tehneet vähintään yhtä arvokasta työtä.

Jani Wacker vertaa (HS 15.11) kirkon auttamistyötä palokunnan työhön sammuttaa tulipaloja. Vertaus on harhaanjohtava, sillä kirkon ensisijainen työ on Jeesuksen mukaan mennä ja tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsikseen. Kirkkolaissa kerrotaan kirkon tarkoitukseksi julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja ja toimia muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi. Auttamistyö voi siis olla kirkolle merkittävä ja arvokas sivutyö, muttei päätarkoitus samassa mielessä kuin katsomuksellisesti vapaalla palokunnalla tulipalojen sammuttaminen.

Stereotypiat, leimaaminen ja mustavalkoinen ajattelu olivat vahvoilla myös muussa Jokelan jälkipyykissä. Ateististen kommenttiensa johdosta ampuja Pekka-Erik Auvinen "tiedettiin" pian webin keskustelupalstoilla vapaa-ajattelijoiden jäseneksi (todellisuudessa hän ei ole koskaan ollut jäsenemme). Syyt Pekka-Erikin käytökseen löydettiin helposti hänen kuuntelemastaan hevi-musiikista ja pelaamistaan tietokonepeleistä. Vapaa-ajattelijoiden tulee pyrkiä tässäkin suhteessa erottumaan edukseen, osoittaa mustavalkoisuuteen taipuvaisessa maailmassa tuntevansa harmaan sävyjä, välttävänsä virheellisiä yksinkertaistuksia ja stereotypioita.

Niilo Simojoki (HS 14.11) arveli, että tällaisten katastrofien sattuessa on haasteellista miettiä ovatko kirkon opit totta vai eivät. Näin voi toki monien kohdalla ollakin, mutta silti lukuisat ihmiset ovat kuitenkin päätelleet, että hyvä kaikkivoipa jumala voisi estää katastrofit niin monella eri tavalla että sellaista jumalaa tuskin on olemassa.

Labels:
None
Enter labels to add to this page:
Please wait 
Looking for a label? Just start typing.