Kirje kristitylle ystävälle

Skip to end of metadata
Go to start of metadata

Hyvä ystäväni,

Istun junassa mietiskellen eilisessä uskonto-keskustelussamme esiintyneitä ajatuksia ja ajattelinpa kirjaanpa niitä hiukan paperille. Ajatusten kirjoittaminenhan on hyvä tapa jäsentää niitä, hioa ajattelustaan pois virheellisiä polkuja ja selkeyttää rakenteita.

Yksi keskustelun lähtökohdista oli toteamuksesi, että tieteellinen ajattelutapa on vain yksi monista todellisuuden lähestymistavoista. Myönnän toki, että useita lähetymistapoja ja ajattelutapoja on - onhan ihmisillä paljon erilaisia uskomuksia ja käsityksiäkin. Eri asia on, ovatko kaikki tavat lähestyä todellisuutta yhtä luotettavia tuottamaan objektiivista totuudenmukaista tietoa.

Puhuit etiikasta ja toin esille kärsimyksen ongelman ja eritoten Estonia-onnettomuuden. Mielestäni on vähintäänkin harhaanjohtavaa kuvata tuollaiset hukkumiskuolemat sallivaa jumalaa lauseella "Jumala on rakkaus". Jos nyt jumala on jostain syystä päättänyt että juuri tuolle lautalle nousseiden ihmisten on kuoltava niin voisihan asian hyvänen aika tehdä lempeämminkin kuin nostattaa myrsky, repiä laivan keulaportti ja antaa sen täyttyä vedellä. Pimeässä loukossa olevat ihmiset saavat huutaa paniikissa apua ennen kuin ilma loppuu ja seuraa tuskallinen tukehtumiskuolema. Koetapa vaan mennä sanomaan rakkaansa onnettomuudessa menettäneille ihmisille, että heidän kuuluikin kuolla, se on vain osa jumalan suunnitelmaa.

Maailman tapahtumien pitämisellä todisteena jumalan johdatuksesta on se paha vika, että siinä ei voida mennä pieleen. Jos asiat sujuvat mukavasti ja ihmiset pysyvät elossa, kiitetään jumalaa hänen armostaan, elämästä ja suojelusenkeleistä. Entä kun asiat eivät menekään hyvin? Kun kaasukammion ovet sulkeutuvat, moititaanko jumalaa armon puutteesta, elämän ottamisesta ja suojelusenkeleiden voimattomuudesta? Ehei - silloin vedotaan jumalan salaiseen suunnitelmaan, mysteereihin, ihmisen rajallisuuteen, saatanan temmellykseen ja taivaan onnelaan. Vedenpitävä kaksoismoraali saa aikaan sen että kaikkea pidetään todisteena jumalasta.

Tällaista puoli-logiikkaa voisi mielestäni verrata nopan heittelyyn. Rukoillaan ensin: "jumala, anna tulla kuutosia". Sitten heitetään 1000 kertaa. Aina kun tulee kuutonen, ajatellaan: "Ah, tässäpä merkki jumalan toiminnasta. Tätä ei voi selittää kuin jumalalla". Kun tulee joku muu kuin kuutonen, ajatellaan: "Mystiset ovat jumalan tiet. Pienellä ihmisjärjelläni en pysty ymmärtämään, miksi jumala halusi että nyt ei tullutkaan kuutosta. Mutta varmasti jumalalla on suuressa viisaudesssaan jokin hyvä syy tähän." Tuhannen heiton jälkeen ollaankin sitten hyvin vakuuttuneita jumalan todellisuudesta ja jos halutaan lisää varmistusta niin heitetään vaan tuhat kertaa lisää. Onko tällainen logiikan irvikuva minkään arvoista?

Etiikasta siirryimme käsittelemään muita mahdollisia todisteita jumalan puolesta. Aluksi olit sitä mieltä että usko kristinuskon jumalaan on sinulle täysin luonnollinen asia, koska monenlaisia jumalan olemassaolon puolesta puhuvia todisteita on niin valtavasti. Todisteina esitit muun muassa oletetut jumalan suoraan aiheuttamat parantumiset.

Myönsit kuitenkin myöhemmin, että nämä todisteet eivät täytä kriittisyyden, objektiivisuuden ja toistettavuuden tieteellisiä laatuvaatimuksia. Siitä huolimatta pidit tällaisia todisteita yhtä pätevinä kuin tieteelliset kriteerit täyttävää todistusaineistoa. Muilla elämänalueilla, esimerkiksi tutkimustyössä, vaatisit laadukkaampia todisteita, mutta jumalaa todistellessa mikä vaan tuntuu kelpaavan. Minun mielestäni olisi johdonmukaista, että mitä tärkeämpää kysymystä tarkastellaan, sitä suurempia vaatimuksia asetettaisiin todisteiden laadulle. Johtuuko se, että kriteerisi ovat löysemmät uskon kysymyksissä siitä että pitäisit niitä vähäpätöisempinä kuin esimerkiksi tieteellistä tutkimustyötä?

Uskoa tukavaksi tarkoitetuille todisteille löytyy usein erilaisia selitysmalleja jumalaselityksen lisäksi. Tämä ei tarkoita, etteikö jumalaselitys olisi mahdollisten selitysten joukossa, ainoastaan että se ei ole ainoa mahdollinen syy havaittihin ilmiöihin. Ihmeparanemisuutinen voi johtua vaikkapa:

  1. Kristinuskon näkymättömän jumalan parannustyöstä.
  2. Huhupuheesta: mitään tapahtumaa ei ole ollutkaan.
  3. Virheellisestä havainnosta: mitään paranemista ei tapahtunutkaan.
  4. Virheellisestä diagnoosista: mitään sairautta ei ole ollutkaan.
  5. Luonnollisesta paranemisesta.
  6. Potilaan saamasta lääketieteellisestä hoidosta.
  7. Näkymättömistä tontuista.
  8. Muiden uskontojen jumalista
  9. Hengistä tai esi-isien aaveista
  10. Eetteripyörteistä, auroista, planeettojen vaikutuksesta
  11. Keksi itse lisää, vaihtoehtoja on runsaasti!

Kriittisen ajattelun ykkösperiaate on, että tutkitaan erilaisia selitysmalleja eikä pompata johtopäätöksiin tyyliin: "Tätä ilmiötä ei voi selittää millään muulla kuin jumalan parannustyöllä." Tällaiset hypyt eivät kuulu totuutta tavoittelevaan logiikkaan mutta ne ovat yleisiä uskonnollisessa ajattelussa. Todisteet esitetään usein niin tarkoitushakuisesti, ettei vaihtoehtoisia selitysmalleja edes mainita. Todellisuudessa vaihtoehtoja löytyy ja vain yhteen vaihtoehtoon johdattelevalla argumentoinnilla voidaan aiheuttaa hirveitä väärinkäsityksiä.

Kun olit todennut jumalatodisteita koskevien vaihtoehtoisten selitysten olemassaolon, jäi kysymykseksi, mihin näistä monista selityksistä pitäisi uskoa. Sinä näit tämän kysymyksen uskon asiana: asia voi olla niin tai näin, ja kukin uskokoon tavallaan. Tämä on varmaan yleinen tapa valita: valitaan ilman mitään perustetta ennakko-oletusten ja oman tahdon mukaisesti. Tällaisen valinnan tuottama usko on varmasti yhtä vahva kuin millä tahansa muullakin tavalla saavutettu usko, mutta siinä piilee vakava erehtymisen mahdollisuus. Se on kuin toiveajattelua, ratkaisun hihasta vetäisemistä oman alitajuisen halun pohjalta.

Minä ehdotin selitysmallin valintaperiaatteeksi sen arvioitua todennäköisyyttä. Todennäköisyyshän ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, kuinka todelta jokin vaihtoehto näyttää kriittisen logiikan valossa. Todennäköisimmän vaihtoehdon valinta on siis itsestään selvä vaatimus ellemme halua erehtyä. On aika omituista ajatella uskovansa johonkin, jota samalla pitää epätodennäköisenä: yhtä aikaa "uskoo asian todeksi" ja "ei näe asiaa totena". Onko uskonnollinen usko tällainen outo tilanne?

Miten sitten vertailla eri selitysmallien todennäköisyyksiä? Vastasit, ettei mitään perustetta välttämättä ole: jos havainto voidaan selittää ufo-miehillä, tontuilla tai sattumalla, ovat kaikki vaihtoehdot tasavertaisia ja siis yhtä todennäköisiä. Et ehkä huomannut, että tällainen käsitys olisi jumala-todisteiden kannalta tuhoisa. Koska kristinuskon jumalan toiminta on vain yksi monista "jumalatodisteiden" selitysmallaista, jäisi sille vain mitättömän pieni todennäköisyys kun 100% todennäköisyyspotti jaettaisiin tasan kaikkien esitettyjen vaihtoehtojen kesken. Minä voin esittää helposti 10 miljardia erilaista selitysmallia - oletko silloin valmis sanomaan että jumalan olemassaolon todennäköisyys on yksi kymmenestä miljardista? Ellet, sinun on tarjottava perusteita.

On sitäpaitsi helppo todeta, että kaikille selitysmalleille ei kuulu samankokoista todennäköisyyttä. Esimerkiksi havainnot aineen atomirakenteesta voidaan selittää siten että aine todella koostuu atomeista ja tuo atomirakenne aiheuttaa havainnot. Vaihtoehtoisesti (ilman mitään ristiriitaa) havainnot voidaan selittää siten että aine ei koostu atomeista mutta näkymättömät tontut manipuloivat mittaustuloksia juuri sillä tavalla että ne sopivat atomi-hypoteesiin. Kaksi vaihtoehtoa, kaksi todennäköisyyttä - eivätkä todellakaan yhtä suuria! Miksikö? Tonttuvaihtoehto on huomattavasti epätodennäköisempi sisältämiensä ylimääräisten lisäolettamusten vuoksi: Tonttuja olisi oltava olemassa, niiden olisi oltava näkymättömiä, niillä olisi oltava kyky manipuloida tuloksia, niiden olisi manipuloitava niitä juuri tietyllä tavalla ilman poikkeuksia.

Toinen esimerkki: lajit ovat voineet kehittyä pitkällisessä satunnaisten mutaatioiden ja valinnan ketjussa tai jumala on voinut kehittää ne tarkalleen tavalla, joka muistuttaa erehdyttävästi satunnaisten mutaatioiden ja valinnan ketjua. Kaksi vaihtoehtoa, kaksi todennäköisyyttä - ja ilmiselvästi jumala-vaihtoehto on suunnattoman paljon epätodennäköisempi massiivisten lisäolettamustensa vuoksi.

Ainoa keino saada jumala-selityksen todennäköisyys merkittäväksi on kehäpäättely: uskotaan ensin jumalan olemassaoloon, niin sittenpä "todisteita" jumalan olemassaololle rapiseekin! Huomasit, että uskoasi kuvaakin paremmin tällainen järjestys: 1. Henkilökohtainen päätös (tahto?) uskoa 2. Usko 3. Kaikkien maailman tapahtumien "näkeminen uskon valossa jumalan työnä". Kehäpäätelmät ovat logiikan sudenkuoppia ja erehdysten äitejä. Sanoit: "Ehkei todisteita olekaan, on vain usko". Näkisin myös itse asian näin. Mutta lisäisin: "Ehkei todisteita olekaan, on vain usko epätodennäköisiin väitteisiin."

Mielestäni sinun pitäisi lisätä kriittisten keskustelujen ja kriittisen kirjallisuuden osuutta elämässäsi. Pelkään nimittäin pahoin (ja minulla on uskoakseni hiukan kokemustakin), että pelkkien uskovaisten kanssa käydyt keskustelut ja toiminta jäävät arvoltaan kyseenalaisiksi uskonvahvistuskokouksiksi. Usko vahvistuu sosiaalisen me-hengen, tunnevaltaisen propagoinnin, uskonkappaleiden mekaanisen toistamisen ja pinnallisten näennäisperustelujen voimalla. Laatu korvataan määrällä ikäänkuin tarpeeksi monta epäloogista perustetta vastaisi yhtä loogista perustetta.

Olet älykäs ihminen, seuraat terävästi loogisten argumenttien etenemistä. Tämä kasvattaa ristiriidan kriittisen ja uskonnollisen ajattelusi välille järkyttävän syväksi. Toisaalta pystyt tunnistamaan kriittisen tien jonka toteat olevan kaiken luotettavan tietämyksen perusta. Toisaalta väität täydellä varmuudella uskovasti jumaliin ja taivaisiin, kummituksiin ja johdatuksiin - kuin aivopesty tai pikkulapsi.

Onko usko sinulle tämän ristiriidan arvoista? Miksi aliastua ajattelemaan erehtyneen massan, auktoriteettien ja vanhojen kirjojen tavalla kun voi olla älyllisesti rehellinen ja itsenäinen? Kuka tahansa tumpelokin voi ammentaa "totuuksia" raamatusta, koraanista tai horoskoopeista, mutta vapaa ajattelu vaatii kriittisyyttä johon ei kaikilla ole älyllistä kapasiteettia.

Jos usko, vaikka lohduttavaan valheeseenkin, toisi ihanan onnen tilan, voisin tämän älyn valikoivan hylkäämisen ymmärtääkin. Mutta itse olet minulle sanonut: "Kuule, ei usko todellakaan niin helppoa ole miltä se näyttää." Uskovainen näyttää usein maailmalle - eritoten ateisteille - paraatipuoltansa, muttei ole tippaakaan sen onnellisempi kuin ateisti. Psykologiset uskoon johtavat ja uskoa ylläpitävät tekijät ovat voimakkaita, sinun kohdallasi erityisen voimakkaita, koska olet kasvanut uskovaisessa perheessä. Mutta onko uskon sidottava lopullisesti ihmisen vapaa totuutta tavoitteleva tahto?

Jos sinä olet oikeassa ja minä erehtynyt, eli nykyisen kristinuskon dogmat pitävät paikkansa, pitäisi kai ateistin uskontokritiikin murtuvan tiukassa tarkastelussa. Jos taas sinä olet erehtynyt uskossasi, on ajattelun muutoksen mahdollinen kasvukipu pieni hinta näinkin periaatteellisten virheiden korjaantumisesta. Muutos kannattaa.

Robert

Labels:
None
Enter labels to add to this page:
Please wait 
Looking for a label? Just start typing.