View Source

* Plan-lehdessä julkaistavaksi Deadline 22.2.2009

h1. Uskonnoton ja uskonnollinen moraali

Maailman suurien monoteististen uskontojen - Juutalaisuuden, Kristinuskon ja Islamin - suhde moraaliin on usein sangen omistava ja dogmaattinen. Lukuisat uskovaiset pitävät jumalaa ainoana aidon moraalin lähteenä ja pyhiä kirjoituksia jumalan moraaliohjeiden pysyvänä ja luotettavana ilmentymänä. Fundamentalistit saattavat pitää uskonnotonta moraalia suoranaisena mahdottomuutena ja uskonnotonta yhteiskuntaa tienä moraalittomuuteen ja kaaokseen. Äärimuodossaan jumalakeskeisen moraalikäsityksen mukaan esimerkiksi tappaminen ja raiskaaminen ovat tuomittavia asioita vain siksi, että on olemassa jumala, joka on ne kieltänyt.

Jumalallisen moraalin oikeellisuudelle ja absoluuttisuudelle esitetty vuosisatojen kuluessa monenlaisia perusteita, mutta ne osoittautuvat kaikki heikoiksi lähemmässä tarkastelussa. Jumalan kaikkivoipaisuuden ja voimallisuuden on esitetty perustelevan hänen asettamiensa sääntöjen oikeellisuuden, mutta hyvinkään voimakkaan johtajan asema ei itsessään riitä johtajan edustaman moraalin perusteeksi. Tämä nähdään vaikkapa 1900-luvun diktaattoreiden synkästä historiasta tai vanhan testamentin jumalan hirmuteoista. Jumalallisen ilmoituksen ja sääntöjen pysyvyyden on katsottu puhuvan niiden puolesta, mutta monoteismien moraalisäännöt ovat olleet kaikkea muuta kuin pysyviä vuosisatojen aikana. Vanhan testamentin pitkävihainen kansanmurhaaja-jumala käskee kivittämään jopa omat lapset ja vaimon, jos nämä hairahtuvat oikean uskon polulta, kun taas moderni liberaali-kristillisyys markkinoi armahtavaa isää pilven päällä. Uskonnollisen moraalin ylivertaisuutta on myös perusteltu poimimalla niiden moraalisäännöistä yleisesti hyväksyttyjä ja hyvältä tuntuvia ohjeita. Mutta jo se, että pystymme valikoimaan sääntökokoelmista hyvän tuntuisia otteita osoittaa, että meillä on sisällämme uskonnoista riippumaton moraalinen ymmärrys. Hyvinä pitämämme ohjeet kuten kultainen sääntö ja kielto tappaa ihmisiä ovat lisäksi esiintyneet eri kulttuureissa jo kauan ennen suurten monoteismien nousua ja ovat siten pikemminkin ihmiskunnan kuin uskontojen omaisuutta.

Uskonnoton moraali - humanistinen rationalistinen moraali - syntyy järjen, tiedon ja empaattisten tunteiden vuorovaikutuksesta. Se on joka hetki valmis uudelleenarviointiin uuden tiedon ja uusien perusteiden valossa. Se pystyy tapauskohtaiseen harkintaan paremmin kuin jäykkiin sääntöihin perustuva uskonnollinen moraali. Uskonnoton moraali pystyy uudistumaan maailman ja kulttuurien muuttuessa tehokkaammin kuin meneeseen tiukemmin sitoutunut uskonnollinen moraali. Homoseksuaalien, naisten ja uskonnottomien vainoaminen tai alistaminen, kehoitukset pyhään sotaan ja järkevien empaattisten uskonnottomien ihmisten tuomitseminen helvettiin ovat selvästi menneeseen maailmaan kuuluvaa moraalia. Silti monet valtauskonnot vääntelehtivät edelleen ristipaineessa yrittäen toisaalta pysyä muuttuvan maailman mukana, toisaalta takertua historiallisiin juuriinsa.

h1. Jumalan vai ihmisen asialla?

Kolmannen maailman ihmistiä autettaessa voidaan kysyä, mikä on kunkin avustusjärjestön ja -työntekijän perimmäinen motivaatio työlleen? Nouseeko tärkeimmäksi päämääräksi ihmisen auttaminen vai uskonnon levittäminen? Eri uskontojen kiinnostus lähetystyötä kohtaan kertoo tästä. Uskonnot kuten Juutalaisuus ja Hindulaisuus, joiden dogmien sisältöön ei uskonnon levittäminen ole koskaan kuulunut ovat lähetystyössä selvästi vähemmän aktiivisia kuin Kristinusko ja Islam, joilla on pyhissä kirjoissaan selvät käskyt levittää uskoa. Lieneekin todennäköistä, että ilman lähetyskäskyjä monoteismien lähetystyö - ja sitä kautta avustustyö - olisivat vain varjo nykyisestä.

Ironiaa lisää se, että kristinuskon lähetyskäsky ("Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni...") sijoittuu aivan Matteuksen evankeliumin loppuun ja annetaan kuolleista heränneen Jeesuksen suulla. Varhaisempi Markuksen evankeliumi ei sisällä lähetyskäskyä eikä itse asiassa mitään Jeesuksen toimia kuolemansa jälkeen ja kriittisen raamattututkimuksen valossa onkin todennäköisenä, että lähetyskäsky on 100-luvulla lisättyä tekstiä.
Lähetystyön arvomaailmaa voi tarkastella myös sen historian avulla. Humanitaarinen avustustyö ei ole aina kuulunut uskonnolliseen lähetystyöhön ja ajoittain lähetystyö on ollut räikeän haitallista. Esimerkiksi espanjalaisten konkistadorien mukana Amerikkaan seurasi katolisia pappeja, ja intiaanien "pelastaminen" katolilaisuuteen merkitsi myös heidän pakottamistaan orjatyöhön. Kristinusko toimi poliittisen hallinnan välineenä, jonka avulla valloitetut kansat saatiin kuuliaisesti palvelemaan valloittajia.

h1. Uskonnon vaikutukset kehitysyhteistyöhön

Nykyinen uskonnollinen lähetystyö yhdistää humanitaarisen avun ja uskonnon levittämisen. Miten avustusjärjestön uskonnollisuus tai uskonnottomuus saattaa vaikuttaa työn laatuun?

Ensinnäkin voidaan kysyä, mikä on avustettavien ihmisen uskonnollisen käännyttämisen moraalinen oikeutus? Näillä ihmisillä on jo olemassa omat maailmankatsomuksensa, mahdollisesti hyvinkin kulttuurillisesti rikkaat alkuperäisuskontonsa ja rituaalinsa. "Oikean" uskon levitykseen perustuva avustustyö ei anna olemassaoleville uskonnoille arvoa, joka niille kulttuurien diversiteettiä arvostavassa etiikassa annetaan.

Toiseksi, monet avun tarvitsijat lienevät kiinnostuneet saamaan apua eivätkä vaihtamaan uskontoaan, mutta heidän hädänalainen asemansa tekee heille hankalaksi kritisoida avustustyön uskonnollista puolta. He tulevat heikon asemansa vuoksi helposti uskonnollisesti hyväksikäytetyiksi: he voivat kokea olevansa velvoitettuja osallistumaan avustajien uskonnolliseen toimintaan tai jopa kääntymään heille tarjottavaan uskoon vaikka se ei olisi heidän lähtökohtainen toiveensa. YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaan kenenkään ei tarvitse osallistua vasten tahtoaan uskonnolliseen toimintaan, mutta tämä voi olla käytännössä vaikea toteuttaa uskoa levittävien avustusjärjestöjen kohdalla.

Kolmanneksi, kun avustustyö ja uskonto yhdistetään, on väistämätöntä, että osa käytössä olevista resursseista (rahasta, ajasta, työstä) käytetään uskonnon levittämiseen. Nämä resurssit ovat pois kestävän ja tehokkaan avustamisen puolusta tehtävästä työstä.

Neljänneksi, vain uskontoihin sitoutumaton kehitystyö on vapaa toimimaan parhaimman ja uusimman tieteellisen tiedon ja kokemuksen valossa. Uskonnollinen kehitystyö on aina enemmän tai vähemmän sidottu historiallisiin uskonnollisiin dogmeihinsa menetelmiensä ja tavoitteidensa suhteen. Vaikutusvaltainen kristillisen lähetystyön ja kehitysyhteistyön vaikuttaja Vinay Samuel kirjoittaa: "Kristityt ottavat osaa kehitystyöhön evankeliumin sisällön ja arvojen mukaisesti. Raamattu on edelleen korkein lähde määrittämään kristittyjen käsityksiä köyhien yhteisöjen sosio-ekonomisten ongelmien syistä, niiden ratkaisukeinoista ja tavoitelluista lopputuloksista."

Viidenneksi, eri uskontojen samalla alueella harjoittama lähetystyö voi johtaa jännitteisiin ja konflikteihin. Köyhimmällä mantereella, Afrikassa, on heimojen välisten konfliktien rinnalle noussut lukuisia islamiin käännytettyjen ja kristinuskoon käännytettyjen välisiä konflikteja, Nigerian väkivalta tuhansine kuolleineen esimerkkinä. Nämä voivat muodotua esteeksi myös sekulaarin avun tarjoamiselle ja ennenkaikkea pitkän tähtäimen kehitysprojektien onnistumiselle.

Kuudenneksi uskonnoilla on kehitysmaissa taipumus saada vanhakantaisia kielteisiä ilmentymiä, jotka ovat länsimaissa jääneet keskiajalle. Esimerkkinä tästä ovat noitavainot, jotka ovat ovat nousseet uuteen kukoistukseen esimerkiksi Kamerunissa, Togossa ja Keniassa ja johtaneet usein kymmenien viattomien ihmisten väkivaltaiseen kuolemaan lynkkausjoukkojen käsissä. Lähetystyön kautta syntyneet kristityt kirkot ovat paikoin kannustaneet uskoa noitiin ja noitien tuhoamista - osin koska raamattu niin opettaa, osin koska aiheen kiinnostavuus vetää helpommin kirkot täyteen väkeä.

Seitsemänneksi, uskonnoton kehitystyö tähtää laajempaan valinnanvapauteen autettaville ihmisille. Uskonnollinen kehitystyö tähtää Kristinuskon, Islamin tai muun uskonnon lipun alle rakennettuun moraaliyhteisöön. Uskonnon levittämisen kannalta on edullista, jos avustettavat jäävät riippuvaisiksi avusta - ja siten yhteydestä uskontoa levittävään organisaatioon. Vallitseva sekulaari kehitysajattelu perustuu ennenkaikkea siihen, että yksilöille tulee tehdä mahdolliseksi tehdä elämäänsä koskevia valintoja, että hän tulee vapaaksi tavoittelemaan itse arvokkaina pitämiään asioita. Tästä näkökulmasta kehitys merkitsee siis yksilön valinnanmahdollisuuksien kasvamista sekä sellaista sosiaalista ja taloudellista ympäristöä, joka mahdollistaa noiden valintojen toteuttamisen. Tällä saralla taloustieteilijä Amartya Senin mahdollisuuksien teoriaa ("capabilities theory") pidetään usein lähtökohtana sekulaarin kehityspolitiikan suunnittelussa.

h1. Auttaminen ennen kaikkea

Hädänalaisten ja köyhien ihmisten saama konkreettinen apu on itsessään arvokasta riippumatta siitä tehdäänkö sitä sen itsensä vuoksi vai onko pohjimmainen motivaatio jokin muu, kuten uskonnon levittäminen. Uskonnollisen avustustyön minkään ominaisuuden kritiikkiä ei siis pidä ymmärtää ihmisten auttamisen kritiikkinä. Päinvastoin: on tärkeää, että apua tarvitsevat ihmiset saavat apua ja avun tarjoamisen muoto, motivaatiot ja mahdolliset lieveilmiöt ovat vasta toissijaisen tärkeitä. Kuitenkin nämä toissijaisetkin perusteet saattavat joskus olla merkitseviä, kun katsomusten tasavertaisuuteen tähtäävät yksilöt ja hallitukset kanavoivat rajallisia avustusresurssejaan eri toimijoille.

Robert J. Brotheurs