Ateismin puolustus

Paperback: 355 pages
Publisher: Prometheus Books, 1980
ISBN: 087975124X

Teini-iästä saakka kristittyjen kanssa käymissäni lukuisissa väittelyissä olen alkanut hahmottaa niissä usein toistuvia piirteitä. Yksi tällainen piirre on eräänlainen "kissa ja hiiri leikki", joka syntyy kun uskovainen pakenee aina yhä uusiin argumentteihin jumaluskoaan puolustaessaan ja ateisti puolestaan eliminoi nuo argumentit ajaen uskovaista eteenpäin.

Vaikka asiantuntevan ateistin ja asiantuntevan kristityn väitellessä on tyypillistä että ateisti on tällä tavoin niskan päällä, ei väittely kuitenkaan yleensä pääty ateistisen kannan selkeään ja tunnustettuun voittoon saatika siihen että uskovainen luopuisi uskostaan. Kokemukseni mukaan yksi tärkeimpiä selityksiä tähän ristiriitaan on yksinkertaisesti teistin potentiaalisten argumenttien valtava määrä. Kristinuskon tueksi on kehitetty vuosisatojen kuluessa niin massivinen määrä argumentteja, että asiantunteva kristitty voi useiden tuntien ajan jatkaa siirtymistä yhä uusiin argumentteihin edellisten pettäessä ilman että hän joutuu jäämään sanattomaksi tai tunnustamaan tappionsa. Entä jos väittelyä jatketaan niin monta monituista tuntia että laajakin argumenttivalokoima alkaa olla läpi käyty? Tällöin ei yleensä kumpikaan keskustelun osapuoli enää muista väittelyn alkupään sisältöä, joten kristitty voi aloittaa argumenttein läpikäymisen uudelleen alusta ilman että kukaan muistaisi niiden jo aiemmin osoitetun olleen heikkoja.

Selvästikin Atheism - The case against god -kirjan kirjoittaja George H. Smith on kokenut oman osansa tällaisista jokseenkin turhauttavista väittelyistä. Smithin 1980 ilmestyneen klassikkokirjan nimen voisi suomentaa "Ateismi - perusteet jumaluskoa vastaan" ja se on monien mielestä edelleen systemaattisin, tinkimättömin ja älyllisin jumaluskon ja erityisesti kristinuskon kritiikki yksissä kansissa.

Kirjan erityinen arvo on sen kattavuudessa: siinä missä monet uskontokritiikit käsittelevät vain yhtä tai muutamaa aihepiiriä (kuten kreationismia, raamatun oikeellisuutta tai ihmeiden mahdollisuutta), käy Smith läpi käytännöllisesti katsoen kaikki kuviteltavissa olevat argumentit, joita teismin puolesta on esitetty ja eliminoi ne yksi kerrallaan. Ja tietäen uskovaisten taipumuksen vaihtaa helposti aihetta, Smith luettelee jokaisen aiheen lopuksi ne muut argumentit, joihin tämän aiheen pettäessä uskovainen uskovainen useimmiten pakenee ja jopa viittaa kirjansa sivuihin, joilla noita "pakoargumentteja" käsitellään (ja upotetaan). Näin kirja muodostaa suljetun ja hyvin jäsennetyn kokonaisuuden, joka ei jätä päättelemättömiä lankoja roikkumaan.

Tässä mielessä kirja on oiva uskontoväittelyjen harrastajan opas. Smith käsitteli kirjassa lähes kaikki omissa väittelyissäni kohtaamani teismin ominaisuudet - ja pääsääntöisesti kommentoi niitä terävämmin kuin olen itse 'urallani' osannut. Sellaisetkin kysymykset, joita olen tottunut pitämään hieman hankalina ateistin kannalta saavat Smithiltä käsittelyn, joka tekee ateismista entistäkin vahvemman kannan. Lisäksi Smithin aiheisiin kuuluu useita sellaisia, joita en ollut tullut ajatalleeksikaan, mutta jotka saatan hyvinkin kohdata tulevissa keskusteluissani.

Mitä ateismi on ja ei ole

Koska suuri osa uskovaisten ja ateistien näkemyseroista liittyy tavalla tai toisella siihen, miten eri termit määritellään, alkaa Atheism -kirja tinkimättömällä avaintermien määrittelyllä. Oleellisin termi tietysti on itse kirjan kohde, ateismi. Smith pitää hyvin tiukasti kiinni alkuperäisestä yksinkertaisesta määritelmästä: ateismi on teismin eli jumaluskon poissaoloa. Vaikka tämä voi tuntua tutulta ja itsestään selvältä, seuraa sen tarkasta sovelluksesta Smithin käsittelyssä paljon johtopäätöksiä, joista osa tuttuja mutta osa yllättäviäkin:

Ateismi on negatiivista siinä mielessä että se määritellään negaation (ei-teismi) kautta. Ateismin määritelmään ei kuitenkaan sisälly ilkeyttä, moraalittomuutta, henkistä paatosta, turmellusta, toivottomuutta tai muuta negatiivista tunne- tai moraaliominaisuutta. Esimerkkinä tällaisiat yleisistä assosiaatioista Smith sireeraa muun muassa teologi-filosofi Vincent P. Miceliä: "Jokainen ateismin laji, jopa aluksi hyvää tarkoittava, rajoittaa, kutistaa ja orjuuttaa yksittäistä ateistia sisäisesti ja itseään vastaan. Ja lopuksi, kun ateismi saavuttaa ruton laajuuden ihmisten keskuudessa, se orjuuttaa ja murhaa koko yhteiskunnan."
Ateismi itsessään ei ole maailmankuva tai maailmankatsomus (se tosin rajaa pois tietynlaiset - teistiset - maailmankatsomukset). Erityisesti ateismi ei ole uskonnollista uskoa vaan tietynlaisen uskonnollisen uskon poissaoloa. Ateistilla voi kuitenkin olla ja yleensä on jonkinlainen maailmankuva.
Ateistit voivat olla keskenään eri mieltä mistä tahansa muusta asiasta (esim. moraali, poliittiset käsitykset, elämän tarkoitus) kuin jumalan olemassaolosta.
Ateismi ei vaadi mitään erityistä mentaalista tilaa (esim. psykoosi), eikä rajaa pois mitään mentaalista tilaa (esim. psykoosi). Sama pätee teismiin.
Ateismin puolustamiseen riittää pelkkä teismin kritiikki, eikä sen lisäksi ei tarvita mitään erillistä argumenttia ateismin puolesta. Jos voimme osoittaa, että teistinen kanta on perusteeton, virheellinen tai ristiriitainen, olemme samalla hetkellä osoittaneet ateistisen kannan oikeellisuuden. Tämän vuoksi Smithin Atheism-kirjan alaotsikkokin on "The case against god".
Todistustaakka ateistin ja teistin välisessä väittelyssä on aina teistillä. Mikäli hän ei pysty tarjoamaan tarpeeksi päteviä perusteita teismin puolesta, ateismi on voittava kanta ilman lisäperusteluita.
Ihmiset, jotka eivät omaa teististä uskoa, koska eivät ole koskaan kuulleet siitä uskosta ovat ateisteja.
Pienet lapset, jotka eivät omaa teististä uskoa, koska ovat liian pieniä ymmärtämään puhetta ovat ateisteja.
Myös Agnostikot, jotka eivät halua tai osaa ottaa kantaa jumalan olemassaoloon ovat ateisteja, koska he eivät omaa teististä uskoa. Smith käyttää termiä ateistinen agnostikko ja erottaa sen teistisestä agnostikosta, joka uskoo jumalan olemassaoloon, mutta on samaan aikaan sitä mieltä, että jumalan olemassaoloa ei voi koskaan tietää tai järjellä käsitellä.
Henkilöt, jotka ovat älyllisesti pohtineet teismiin liittyviä argumentteja ja hylänneet teismin mielestään virheellisenä ja epätodennäköisenä uskomuksena muodostavat erityisen ateistien osajoukon. Smith kutsuu tällaisia ateisteja - jollaisia monet vapaa-ajattelijatkin ovat - kriittisiksi ateisteiksi. Itse olen käyttänyt tästä joukosta nimitystä aktiiviset ateistit tai ateismin harrastajat.

Smith kehoittaa - mielestäni aivan oikein - kaikkia ateisteja pitämään kiinni ateismin alkuperäisestä yksinkertaisesta määritelmästä ja siitä seuraavista johtopäätöksistä. Tämä vaatii tiukkuutta, sillä historia on osoittanut teistien pyrkivät hämärtämään tätä määritelmää tai kampeamaan sitä negatiiviseen suuntaan.,

Tuntematon jumala

Esimerkkinä monista erityistä teistien käyttämistä argumenteista, jotka Smith ottaa käsittelyynsä ja upottaa, otan tässä tuntemattoman jumalan argumentin. Tämä argumentti - tai pareeminkin kanta - saa Smithiltä eritysen yksityiskohtaisen käsittelyn, koska se toimii yleensä teistin viimeisenä pakosaarekkeena muiden argumenttien pettäessä.
Tuntemattoman jumalan argumentissa teisti toteaa, että jumalaa johon hän uskoo on mahdoton käsittää, määritellä tai käsitellä järjen keinoin. Jumala on mysteeri, josta ei oikeastaan voi tietää mitään, joten kaikki kaikki yritykset hyökätä sitä vastaan on tuomittu epäonnistumaan ja usko jumalaan jää pelkästään uskon asiaksi.
Smith käy argumentin kimppuun kuvitteellisen keskustelun kautta:

Matti: "Moluri on olemassa."

Liisa: "Todista se."

Matti: "On satanut kolme päivää peräkkäin - siinä todisteeni."

Ei ole vaikeaa huomata, että edellisen keskustelun suurin ongelma ei ole se, onko Matin todistusaineisto järkevä vai ei vaan se, että kellään ei oikeastaan ole hajuakaan siitä mikä "Moluri" oikein on. Niin kauan kun Moluri on vain merkityksetön kirjainyhdistelmä tai äänne ilmassa, on koko lause "Moluri on olemassa" täysin sisällyksetön ja merkityksetön - vain kirjaimia paperilla tai äänteitä ilmassa.

Mutta eikö täysin määritelmää ja ominaisuuksia vaillakin oleva asia voi olla olemassa? Smithin terävä ja rohkea vastaus on "ei":
Jotta X olisi olemassa, sen on oltava jotakin. Ja jotta se olisi jotakin - päinvastoin kuin ei mitään - sillä on oltava jotakin ominaisuuksia. Täysin vailla ominaisuuksia oleva X on yhtä kuin tyhjä, ei mitään.

Tämän ominaisuuksien ja olemassaolon välisen yhteyden Keltainen tennispallo, jota pidämme kädessämme. Sillä on ominaisuuksia: sijainti (kädessämme), muoto (pyöreä), materiaali (kumia), koko (10 cm), jne. Entä jos pallolla ei olisi mitään sijaintia, ei mitään muotoa, ei mitään materiaalia, ei mitään kokoa, jne. - eli ei mitään ominaisuuksia? On selvää, että mitään palloa ei silloin olisi. Olemassaolo syntyy vain ominaisuuksien kautta ja siten täysin määrittelemätön jumala on olematon jumala.

Keskimääräinen teisti on tässä vaiheessa keskustelua jo vaihtamassa kantaansa ja pakenemassa toisiin argumentteihin: tuntemattoman jumalan tilalle otetaan ainakin osittain tunnettu luoja: rukouksia kuunteleva, ajatteleva, viisas, oikeudenmukainen tuomari, ihmeitä tekevä, jeesuksen isä, raamatun lähde, maailmankaikkeuden ja elämän luoja,... Mutta kun nämä argumentit vuorostaan luhistuvat Smithin käsittelyssä, muistaa hän jokaisen kohdalla muistuttaa, että tuntemattoman jumalan argumenttiin on enää turha yrittää palata.

Kääntyä vai ei kääntyä?

Atheism - Case against god -kirjasta välittyy Smithin vahva aiheeseen perehtyminen: hän on lukenut kunnioitettavan määrän niin uskontotieteilijöiden, teologien, filosofien kuin luonnontieteilijöidenkin teoksia ja artikkeleita ja käyttää hyvin taiten siteerauksia eri kirjoittajilta kunkin käsiteltävän aiheen havainnollistamiseen. Lähdeluettelosta voisi poimia useitakin teoksia jatkolukemiseksi.

Kirja on vakava ja hellittämätön yritys saada lukija huomaamaan teismin pohjimmainen absurdiutta lähenevä mielettömyys. Se ei anna periksi kyynisyydelle, joka usein syntyy useiden tuloksettomien teismi-väittelyiden seurauksena ja jota kuvastaa heitto "uskovaisten kanssa ei ole mitään itua väitellä". Smith yrittää tosissaan, pistää kaiken likoon, kuitenkin pitäen päänsä kylmänä ja edeten systemaattisesti ja kaikki raot tukkien.

Samanlaiseen tulokseen saatettaisiin päästä, jos tiedostava ateisti ja teisti lukittaisiin viikoksi samaan huoneeseen tehtävänään perusteellisesti selvittää ajatukselliset välinsä - edellyttäen että kaikki keskustelut nauhoitettaisiin ja tulisivat molempien välittömään käyttöön. Teistille voi kuitenkin olla tehokkaampaa lukea tällainen kirja kuin väitellä ateistin kanssa kasvokkain, koska jälkimmäisessä tapauksessa psykologinen paine pitää alkuperäisestä kannastaan kiinni on suurempi.

Smith on positivisti ja korostaa järjen voimaa ja käytettävyyttä ehkä vielä aavistuksen verran enemmän kuin olen itse tottunut korostamaan. Tämä on saanut jotkut lukijat kommentoimaan kirjaa liian järki-ihannoivaksi, mutta olen Smithin kanssa samaa mieltä siitä, että järkeä ei voi käyttää koskaan liikaa, kun tehtävänä on selvittää onko teismi perusteltu kanta.

Case against god on yllättävän tuore, kun ottaa huomioon sen ilmestymisvuoden 1979. Mutta Smithi on pitkän tauon jälkeen kirjoittanut uudenkin kirjan: Why Atheism (2000), Prometheus Books. Itse tilasin eilen kyseisen kirjan internetin kirjakaupasta ja odotan pakettia innolla.

(Kirjoitettu 2001)